lauantai 17. elokuuta 2013

Kuulumisia!

Heipähei pitkästä aikaa! ♥


Juhannuksen, Prahassa seikkailun ja Vibe-festareiden jälkeen tapahtui niin, että kotiuduttuamme päätin jättäytyä hetkeksi aikaa lomavaihteelle ja pitää taukoa jopa ihan korujenkin tekemisestä. Edellissyksynä, talvena ja eritoten kuluneena keväänä tuli ihan huomaamatta aherrettua erilaisten juttujen parissa niin paljon, että täysin käsityövapaa loppukesä, teki, hullua kyllä, oikein hyvää! :)

Elokuu on ollut viimeisistä lämpimistä kesäpäivistä nauttimista ja orientoitumista syksyn tuloon. Mun viimeinen puolivuotinen opiskelua starttasi työssäoppimisen merkeissä reilu viikko sitten ihanassa Monitoimitalo 13:ssatoista, johon suosittelen jokaista tamperelaista nuorta tutustumaan! :) Talo sijaitsee ihan Tampereen keskustassa ja siellä on mm. yksi kerros omistettuna kokonaan kädentaidoille. Lisätietoa kädentaitokerroksen toiminnasta saat klikkaamalla tästä. :)

Työssäoppimisen lisäksi syksyyni tulee kuulumaan mm. Espanjan Comenius-vaihto (pääsen opiskelemaan pariksi viikoksi nahkapakotusta, jee!) ja opinnäytetyön väsäys (tarkoituksenani olisi koota pieni näyttely töistäni, jaiks!).  Näistä jutuista tulee varmasti kirjoiteltua jotakin tänne blogin puolelle. :) Ja koska kesän jäljiltä on paljon patoutunutta inspiraatiota, tulee erinäisiä luovuuden pisaroita löytymään sekä täältä että Facebookin puolelta :)

Lopuksi vähän kesäfiilistelyä, tekelekuvien sijaan tekemis-ja kokemiskuvia! Mun kesä on ollut siis mm. tätä:











P.S. Mikäli kaikki menee huomenna putkeen, suuntana Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat! En malttaisi odottaa! :)

4 kommenttia:

  1. ei hitto, mun piti ilmoittautua tuonne monitoimitaloon, mut oon unohtanu koko asian. :D voikoha sinne viel mennä hmm..

    VastaaPoista
  2. Monitoimitalon kädentaitokerroksen ovet ovat auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin eikä ainakaan sinne tullakseen ilmoittautumista tarvitse, senkun vaan ilmestyy paikanpäälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa! hei vähä siistiä, pitää tulla sinne joskus :) Mä jotenki oon käsittäny et sinne pitää ilmottautuu tai jotain :D

      Poista
  3. Ihania kuvia, mun sydän on tainnut jäädä Prahaan :)

    VastaaPoista